Ominaispiirteet

Näemme itsemme osana sekä apostolisen, katolisen (eli yleisen) että ortodoksisen (eli oikeaoppisen) uskon jatkumoa. Tämä usko on se Raamatussa ilmoitettu Jumalan totuus ja Kristuksen opin kokonaisuus, jonka hän välitti ensin Henkensä kautta apostoleilleen, mutta joka yleisesti hyväksyttiin kaikissa alkuseurakunnissa. Tämän kertakaikkisesti annetun uskon puolesta jo Juudas ensimmäisellä vuosisadalla kehotti kilvoittelemaan. Uskomme, että reformoidun kristillisyyden rikkaissa tunnustuksissa tämä usko on kiteytetty kaikkein uskollisimmin.

Seurakuntiemme tunnuspiirteitä ovat Raamattua selittävä saarna, paikallisseurakunnan tärkeyden ja Jumalan mission korostaminen, kaste uskontunnustuksen perusteella sekä säännöllinen ehtoollisen nauttiminen. Tunnustamme ja opetamme armon oppeja ja Pyhän Hengen ilmoituksellisen työn täyttymystä Kristuksen persoonassa ja Jumalan sanassa. Opetamme, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja että on miehen vastuu palvella perhettä ja seurakuntaa hengellisenä johtajana armollisesti, nöyrästi ja uhrautuen rakkaudessa. Jaamme myös innon väärentämätöntä, ihmisiä kohtaavaa evankeliumin julistusta ja uusien raamattu-uskollisten seurakuntien istutusta kohtaan.

Uskomme pääkohdat

Apostolinen ja katolinen kirkko

Uskomme, kuten varhaisimmat kristityt, että Jumala on perustanut seurakuntansa apostolien ja profeettojen perustalle – kulmakivenä itse Jeesus Kristus. Seurakuntien apostolisuus ei kuitenkaan löydy ainoastaan niiden juurista, joiden voidaan osoittaa juontuvan apostolien ajalle, vaan ennen kaikkea siitä, että ne pysyvät apostolien ja Kristuksen opetuksessa. Alkuseurakunnan ja Uuden testamentin kirjoituksen aikaan apostolit toimivat Jumalan ilmoituksen ja Jeesuksen todistuksen vahvistajina apostolisine tunnustekoineen ja kaikkien kristittyjen tuli pysyä yksimielisesti heidän jalkojensa juuressa. Jumalan erityisen ilmoituksen saavutettua kanonisen päämääränsä on koko Raamattu apostolien vahvistamana nyt kuitenkin täysin välttämätön ja riittävä, jotta Jumalan kansa tehtäisiin täydelliseksi. Apostolinen Uuden liiton ilmoitus näyttää meille Jeesuksen Kristuksen Vanhan liiton messiasodotusten täyttymyksenä, Jahve-Jumalana, Ihmisen Poikana, Vapahtajana, Jumalan Poikana ja Israelin kuninkaana, joka perustaa valtakuntansa maan päälle. Apostolien jalanjäljissä seurakunnan tulee ristin häpeästä kerskaten edelleen todistaa tästä Kristuksesta ja edistää kansojen opetuslapseutusta maailman loppuun saakka.

Emme usko uskontunnustuksemme edustavan jotain apostoliselle ajalle vieraita tai uusia näkemyksiä. Sen sijaan uskomme, että tämäkin uskontunnustus heijastaa sitä ortodoksiaa, jota Raamattu on alusta lähtien opettanut. Samaan aikaan ymmärrämme, että ihmisten traditioilla ja hengellisillä sokeilla pisteillä on meihinkin oma vaikutuksensa. Olemme osa Jumalan yhtä ja katolista seurakuntaa, joka koostuu kaikista Hänen pyhistään ja lävistää kaikki kansallisuudet, kielet ja aikakaudet. Jumalan omia on kautta aikojen sitonut yhteen Jumalan heidän sydämiinsä vuodattama rakkaus siihen totuuteen, joka ilmoitetaan Kristuksen persoonassa.

Kun Pietari tunnusti: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, vastasi Jeesus:

“Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, eivätkä tuonelan portit sitä voita” (Matt. 16:16, 18).

Kristillinen seurakunta onkin Kristuksen pystyttämä rakennus, joka rakentuu tämän kristologisen tunnustuksen varaan. Historiallisesti alkukristityt, vastatakseen oman aikansa harhaoppeihin, esittivät uskonsa lyhyissä tunnustuksissa, joiden tarkoitus oli kieltää valheelliset näkemykset ja kiteyttää selkeään muotoon Raamatussa esitetty oppi koskien Kristuksen persoonaa ja kolmiyhteistä Jumalaa. Näistä vanhan kirkon tunnustuksista tunnetuimmat ovat Apostolinen uskontunnustus, Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus sekä Athanasioksen tunnustus areiolaisuutta vastaan. Tunnustuksellisuus on siis kautta historian elänyt kristittyjen keskuudessa. Tunnustusten tarkoitus on toisaalta varjella vilpillisiltä opeilta, toisaalta opettaa tervettä oppia. Paavalin kehotus Timoteukselle oli:

“Pyri osoittautumaan Jumalan edessä koetuksen kestäväksi työntekijäksi, jonka ei tarvitse hävetä työtään ja joka jakaa totuuden sanaa oikein.” (2. Tim. 2:15)

Tämä periaatteen mukaisesti meidän ei tule tyytyä vain toteamaan: “Raamattu on tunnustuksemme”, vaan olla valmiita näkemään vaivaa, jotta jakaisimme ja esittäisimme Jumalan sanaa oikein. Tämän periaatteen innoittamina pyrkivät myös uskonpuhdistuksen ajan kristityt esittämään uskonsa sisällön monien tunnustustensa kautta. Tunnustuskuntana sitoudummekin pääpiirteittäin Lontoon baptistien toiseen (1677/89) uskontunnustukseen.

Tunnustusten tarkoitus ei ole toimia vain historiallisina ortodoksian merkkipaaluina tai teologisen kirjastomme kuriositeetteina, vaan ne tuovat todellista hyötyä Jumalan omien elämään. Tunnustusten mukaan laadittiinkin usein katekismuksia, joiden oli määrä opettaa kristillisen uskon keskeiset opinkohdat lapsille yksinkertaisessa kysymys-vastaus-muodossa. Näin jokainen näennäisen abstrakti oppi pyrittiin tuomaan osaksi käytännön elämää. Tunnustukset ja katekismukset toimivatkin parhaimmillaan selkeyttävinä suojakaiteina, kuin myös jumalanpalveluselämän rikastuttajina. Näin ollen ne ruokkivat tervettä teologista mietiskelyä ja rukousta Jumalan sanan äärellä, oikeiden teologisten kysymysten kysymistä sekä seurakunnan yksimielisyyttä ja uskon ensisijaisten asioiden painottamista.

Raamattu

Uskomme, että Jumala on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa ihmisille Raamatun kautta. Tällainen erityinen ilmoitus on välttämätön, koska yleisen ilmoituksen, luomakunnan ja omantunnon kautta opimme tuntemaan Jumalan ainoastaan pyhänä Luojana ja oikeudenmukaisena Tuomarina. Raamatun kautta opimme sen lisäksi tuntemaan Jumalan pelastavan tahdon meitä kohtaan ja siten näkemään Hänet armollisena ja rakastavana Isänä. Jumalan ja Hänen tahtonsa tunteminen onkin tärkein asia ihmiselämässä, ja sen tähden Raamattua tulisi vaalia kalleimpana aarteenamme.

Uskomme, että Raamattu on luonteeltaan Jumalan henkäyttämää ilmoitusta. Näin ollen alkuperäiset Raamatun käsikirjoitukset ovat täysin erehtymättömiä ja virheettömiä, sillä Jumalan inspiraatio ulottuu niiden jokaiseen sanaan ja pienimpäänkin piirtoon. Jumalan ilmoituksena Raamatulla on myös mitä korkein arvovalta, ja niinpä meidän tulisi lähestyä sitä asiaankuuluvalla kunnioituksella ja aralla tunnolla. Meidän tulee hyväksyä koko Raamattu Jumalan sanana: niin hengelliset kuin historiallisetkin totuudet, niin suuret aihealueet kuin pienet yksityiskohdatkin, sekä ilmoituksen totuudellinen sisältö että niiden taustalla vaikuttavat ilmaisutavat. Väärä ymmärrys Raamatun luonteesta johtaakin nopeasti kompromisseihin sen esittämien totuuksien suhteen.

Jumala on nähnyt hyväksi välittää meille sanansa progressiivisesti lukuisten eri aikakausina eläneiden ihmisten kautta. Tämä asteittain etenevä ilmoitus tuli päätökseen apostolisena aikakautena. Tunnustamme yhdessä muiden protestanttien kanssa tähän valmiiseen Raamatun kaanoniin kuuluvaksi Vanhan ja Uuden testamentin 66 kirjaa. Tavalliset ihmiset toimivat kaikkine luonteenpiirteineen ja historiallisine asiayhteyksineen sekä ilmaisutapoineen (kieli, kirjallisuuslajit) välikappaleina Jumalan sanan tuottamisessa. Raamatun inhimillinen ulottuvuus ei ole ristiriidassa sen kanssa, että se on ennen kaikkea Jumalan erehtymätöntä itseilmoitusta. Jumala itse on muovannut nämä ihmiset kaikkine elämäntilanteineen siten, että kaikki näistä ihmiselämistä syntyneet jäljet ovat lopulta Hänen tuotostaan. Niinpä jokainen Raamatun teksti on syntynyt Jumalan henkäyttämänä, niiden ihmisten välityksellä, jotka Pyhä Henki varusti tuota tehtävää varten.

Jumalan sanana Raamattu on uskomme ja elämämme ylin auktoriteetti ja näin ollen perusta kaikelle toiminnallamme. Kaikki muut mahdolliset auktoriteetit ovat alisteisia ja tilivelvollisia tälle sanalle. Uskontunnustuksia voidaan pitää velvoittavina vain siinä määrin kuin ne myötäilevät tätä sanaa. Raamattuun uskonelämän ylimpänä auktoriteettina liittyy läheisesti ymmärrys sen välttämättömyydestä ja riittävyydestä. Välttämättömänä ilmoituksena sen sisältöä ei voida korvata millään muulla lähteellä. Riittävänä ilmoituksena Raamattu tekee kaikki siihen rinnastettavat erityisen ilmoituksen lähteet täysin tarpeettomiksi. Näin ollen hylkäämmekin kaikki tällaiset Raamatun ulkopuoliset lähteet.

Tarkemman käsityksen Raamattuun liittyvistä uskomuksistamme saa lukemalla Chicagon julkilausuman Raamatun erehtymättömyydestä (1978).

Jumala

Uskomme, että Jumala on kolmiyhteinen. Vahvistamme näin ollen klassiseen kristillisyyteen kuuluvan trinitaarisen uskon, jonka mukaan on olemassa vain yksi Jumala mutta kolme jumalallista persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Se että Jumala on yksi, viestii Hänen olemuksestaan eli siitä, mikä Hän on. Se että Jumala on kolme, kertoo Hänen persoonastansa eli siitä, kuka Hän on.

Kolminaisuuden persoonat jakavat täysin saman olemuksen ja ovat näin ollen samanarvoisia jumalallisia persoonia. Heitä ei voi asettaa mihinkään tärkeys- eikä suuruusjärjestykseen; heille kaikille kuuluu yhtäläinen kunnia, ja heitä tulee palvoa yhdessä. Nämä persoonat eivät ole saman Jumalan eri esiintymismuotoja, joita Hän rooliasun lailla vaihtaa ja pukee päällensä, vaan he ovat erillisiä ja itsetietoisia toimijoita, joilla on iankaikkinen suhde keskenään.

Raamatun mukaan Jumalan persoonilla on omat roolinsa ja tehtävänsä, joiden kautta he toteuttavat Jumalan suunnitelmaa historiassa: Isä loi maailman Sanan eli Pojan kautta, ja Pyhä Henki liikkui vetten päällä ja toimi näin instrumentaalisena voimana tuoden maailmaan järjestyksen. Saman roolijakauman voimme nähdä pelastuskertomuksessa, joka perustuu Isän viisaaseen suunnitelmaan ja armovalintaan, Pojan lihaksi tulemiseen, ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen sekä Pyhän Hengen eläväksi tekevään voimaan valittujen sydämissä. Vaikka voimmekin eritellä eri persoonille kuuluvat tehtävät ja roolit, tämä ei tarkoita sitä, että voimme pitää tietyn persoonan vaikutuksen erillään jostakin yksittäisestä Jumalan teosta. Heillä on yksi ja sama mieli, ja he toimivat kaikessa täysin harmonisesti.

Luomisessa ja lunastuksessa näkyvistä roolieroista raottuu meille jossain määrin myös näkymä kolminaisuuden sisällä toimivasta persoonien välisestä dynamiikasta. Liiallinen spekuloiminen tähän liittyen menee kuitenkin yli sen, mikä on kirjoitettu. Tiedämme silti varmasti, että Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä on harmoninen ja rakkaudellinen vuorovaikutussuhde. Ainoastaan kolminaisuusoppi voi selittää, kuinka Jumala on rakkaus ja täydellisen autuas omassa itsessään. Pelastuksen ihanuus onkin siinä, että Jeesuksessa pääsemme osalliseksi siitä täydellisestä ja ikuisesta rakkaudesta, joka jo ennen maailman luomista vallitsi kolmiyhteisessä Jumalassa.

Jumalan olemukseen ja luonteeseen kuuluvat muun muassa seuraavat seikat: Hän on yksi ja jakamaton Henki. Hän on ääretön, iankaikkinen ja muuttumaton. Hän on kaikkivaltias ja suvereeni hallitsija. Hän on viisas ja kaikkitietävä. Hän on täydellinen ja täysin autuas itsessään. Hän on kaiken hyvän lähde ja riippumaton kaikesta luodusta. Hän on hyvä, rakastava, armollinen, pyhä, oikeudenmukainen, kärsivällinen ja pitkämielinen. Hän on transsendentti ja immanentti, eli kaiken yläpuolella mutta silti kaikkialla läsnä oleva.

Oikean käsityksen Jumalasta tulisi johdattaa meidät näkemään, kuinka kunnioitettava ja ylistettävä Hän on. Kaikki luodut ovat pelkkää tyhjyyttä ja turhuutta Hänen rinnallansa. Raamattu kutsuu meitä tarkastelemaan maailmaa jumalakeskeisesti. Jumalan perimmäinen tarkoitus sekä luomisessa että lunastuksessa on Hänen kunniansa ja kirkkautensa esillepano, ei ihmisen hyvinvointi. Ihmisen perimmäinen onni ja tarkoitus onkin sidoksissa Jumalan kunnian kirkastumiseen. Hänen kunniansa tulee kirkastetuksi, kun ajattelemme Hänestä oikein ja pidämme Häntä maailman houkutuksien sijaan kaikkein nautittavimpana. Synnin paheellinen luonne tulee taas esille siinä, että synti korottaa jonkin luodun asian Jumalan yläpuolelle (epäjumalanpalvonta) ja siten väheksyy Hänen kunniansa suuruutta.

Jumalan suvereenius ja ihmisen vastuu

Uskomme, että Jumala on jo iankaikkisuudessa, ennen maailman syntyä, säätänyt kaikki asiat tapahtuviksi. Jumalan säädöksestä ja Hänen kunniansa ilmentämiseksi toiset ihmiset ja enkelit on ennalta asetettu iankaikkiseen elämään Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänen armonsa kirkkauden ylistykseksi. Toiset on jätetty elämään synneissään, mikä johtaa heidät oikeudenmukaiseen tuomioon, Hänen oikeudenmukaisuutensa kirkkauden ylistykseksi. Maailmankaikkeuden historiaa ja Jumalan suurta pelastuskertomusta ei lopulta ohjaa sattuma tai ihmisen vapaa tahto vaan Jumalan hyvä ennaltamäärääminen. Jumala ei ole ainoastaan luonut maailmaa, vaan Hän myös kaitsee ja hallinnoi sen jokaista yksityiskohtaa. Ihminen ei voikaan tehdä yhtään valintaa Jumalan säätämyksen ja kaitselmuksen ulkopuolella. Samaan aikaan jokainen ihminen on velvollinen vaeltamaan kuuliaisesti Jumalan ilmoituksen valossa. Mutta vaikka ihminen synnin kautta rikkookin tätä ilmoitettua tahtoa kohtaan, Jumalan salattu tahto toteutuu siitä huolimatta. Niinpä Jumala käyttääkin jopa syntisten syntiä toteuttamaan omat suunnitelmansa. Tämä näkyy kaikista parhaimmalla tavalla Jeesuksen ristinkuolemassa, joka samaan aikaan oli suurin inhimillinen moraalinen vääryys ja Jumalan suuren pelastustyön kulminaatio. Kaikessa tässä Jumala on täysin synnitön, ja ihminen on yksin vastuussa omista synneistään.

Jumalan säätämys ja kaitselmus eivät oikeutakaan meitä heittäytymään kohtalon armoille, ikään kuin meidän tekemisillämme ei olisi mitään merkitystä. Jumala yleensä toteuttaa päämääränsä juuri toissijaisten keinojen ja toimijoiden (kuten ihmisten) kautta. Ihmisillä on siis sekä vastuu että velvollisuus pyrkiä toimimaan välikappaleena Hänen nimensä kirkastamiseksi. Tämän totuuden ei tulisi lannistaa (meitä) vaan päinvastoin antaa perusta kaikelle toiminnallemme.

Luominen

Uskomme, että Jumala on luonut maailman kuudessa päivässä. Luomistyö tapahtui tyhjästä – ex nihilo – Hänen Sanansa kautta. Jumala loi myös ihmisen omaksi kuvakseen, yhteyteen Hänen kanssaan, mikä tarkoittaa sitä, että ihminen erityisellä tavalla heijastaa Luojaansa. Näin ollen ihmiselämä on pyhä, ja sitä tulisi kunnioittaa ja varjella kaikin keinoin. Jumalan koko luomistyö oli alun perin täysin hyvä. Sen takia kristittyä ei ole kutsuttu erottautumaan luomakunnasta ja materiaalisista nautinnoista, kuten viinistä ja hyvästä ruoasta, vaan ainoastaan niiden väärinkäytöstä.

Luomisessa Jumala antoi ihmiselle tehtäväksi hallita kaikkia maan eläimiä ja ottaa luomakunta haltuunsa. Tämä ihmiselle annettu kutsu palvella Jumalaa ja hallita maailmassa toistuu kautta Raamatun erilaisissa papillisissa ja kuninkaallisissa viroissa. Jumala antoi ihmiselle myös käskyn olla hedelmällinen ja täyttää koko maa. Toisin sanoen ihmisen tuli viedä Jumalan kirkkaus maan ääriin saakka, niin että koko maailma olisi täynnä Häntä palvelevia pappiskuninkaita.

Lisäksi ihmiselle annettiiin tehtäväksi viljellä ja varjella maata. Tehtävän tarkoitus on maan muokkaaminen ja työstäminen ihmisen palvelukseen, mikä edellyttää työn tekemistä ja aktiivista osallistumista kulttuurin rakentamiseen. Valta alistaa luomakunta ihmisen palvelukseen ei kuitenkaan oikeuta sen välinpitämätöntä kohtelua. Ihmisen pappiskuninkaallista virkaa ei voi siis erottaa kulttuurillisesta toiminnasta. Kristityn tulee pyrkiä ulottamaan Jumalan läsnäolo ja kirkkaus kaikkeen ihmiselämään koko laajuudessaan. Koko Raamatun pelastushistoria voidaankin tiivistää tähän pappiskuninkaalliseen tehtävänantoon, sen epäonnistumiseen lankeemuksen takia ja sen täyttämiseen Kristuksen kautta.

Emme usko, että Raamatun luomiskertomusta on mahdollista yhteensovittaa materialistisen evoluutioteorian kanssa. Raamatun mukaan Jumala loi kaikki eläimet ja kasvit lisääntymään kukin “lajinsa” mukaan. Ihmisen (puolestaan) Hän loi omaksi kuvakseen – mieheksi ja naiseksi. Näin ollen on mahdotonta kuvitella, että elämä olisi saanut alkunsa luonnollisten prosessien seurauksena tai että ihmisellä ja apinoilla olisi yhteinen esi-isä. Tunnustamme yhdessä Herramme Jeesuksen kanssa, että Aadam ja Eeva olivat historiallisia henkilöitä, joista koko ihmiskunta on polveutunut.

Luomakunta on tänä päivänä yhtä riippuvainen Jumalasta kuin luomisen hetkelläkin. Raamatun mukaan Jumala aktiivisesti ylläpitää kaikkea sanansa voimalla ja luo kaiken uudeksi. Luominen muistuttaa meitä siitä, että Hän omistaa kaiken – meidät mukaan lukien – ja että Häntä ei voi palvella ihmiskäsin, ikään kuin Hän tarvitsisi jotakin.

Avioliitto

Uskomme, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Raamattu sanoo:

“Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät” (1. Moos. 1:27).

Tämä tarkoittaa sitä, että sekä mies että nainen ovat molemmat yhtä lailla Jumalan kuvia ja että on olemassa vain kaksi biologisesti määräytyvää sukupuolta. Miehellä ja naisella on kuitenkin sukupuolille tunnusomaiset roolinsa, joiden kautta he eri tavoin heijastavat Jumalaa. Tasavertaisuus Jumalan kuvina ei ole ristiriidassa Jumalan antaman roolijaon kanssa. Lisäksi miehen ja naisen välinen ajallinen aviosuhde heijastaa Kristuksen ja seurakunnan välistä iankaikkista suhdetta.

Raamattu opettaa, että mies luotiin ensin ja nainen miehen avuksi. Tämän järjestyksen mukaisesti mies on kutsuttu johtamaan perhettään ja huolehtimaan perheensä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista – myös hengellisestä kasvusta. Mies ja nainen täydentävät toisiaan, ja molemmilla on elintärkeä rooli Jumalan kirkkauden viemisessä eteenpäin.

Uskomme, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liittosuhde, joka luotiin kestämään elämän loppuun saakka. Moniavioisuus rikkoo Jumalan alusta asti asettamaa hyvää suunnitelmaa. Avioliittoa kuvataan intiimeimmäksi kahden ihmisen väliseksi suhteeksi, ‘yhdeksi lihaksi tulemiseksi’, jota tulee siten myös vaalia muita suhteita enemmän. Ainoastaan avioliitto tarjoaa puitteet, joissa hyvä ja nautinnollinen seksuaalinen kanssakäyminen voi tapahtua. Kaikki seksuaalinen kanssakäyminen Jumalan säätämän aviosuhteen ulkopuolella, mukaan lukien samaa sukupuolta olevien välillä, on syntiä. Tämä pätee sekä ajatuksiin että tekoihin. Yhtenä selkeänä tarkoituksena avioliitolle on, että se mahdollistaa maan täyttämisen – eli lisääntyminen. Avioliitto on täten olennainen instituutio, joka mahdollistaa ihmiselle annetun luomismandaatin täyttämisen.

Kristittyjen isien ja äitien velvollisuus on kasvattaa lapsensa Herran kurissa ja nuhteessa, kuitenkaan kiihottamatta heitä vihaan. Heidän tulee lempeästi ojentaa lapsiaan oikealle tielle rohkaisten heitä turvaamaan Kristukseen syntiensä sovittajana. Emme usko, että Jumalan lapseus periytyy automaattisesti jälkipolville, vaikka uskovien vanhempien tai isovanhempien vaikutus ja heidän esirukouksensa toimivatkin usein välillisesti uskon leviämisessä jälkipolville.

Lankeemus

Alussa ei ollut lainkaan syntiä, kärsimystä, sairautta eikä kuolemaa, vaan ne tulivat maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena. Saatana lankesi ensin ja vietteli sitten ihmisen syntiin. Aadam edusti lankeemuksessa koko ihmiskuntaa, ja niinpä syntiinlankeemuksessa koko ihmiskunta lankesi Aadamissa ja joutui perisynnin alaiseksi. Lankeemuksen vuoksi olemme perineet Aadamin turmeltuneen syntisen luonnon osaksemme ja täten joutuneet kadotustuomion alaisiksi. Saman periaatteen mukaisesti Kristus edustaa toisena Aadamina kaikkia niitä, jotka ovat uusia luomuksia hänessä.

Syntiinlangenneessa tilassaan ihminen on kykenemätön tekemään mitään pelastusta ansaitsevaa hyvää tekoa tai mitään muutakaan asiaa, jonka Jumala kelpuuttaisi sellaisenaan. Synti läpäisee kauttaaltaan koko ihmisen ja on läsnä kaikessa hänen toiminnassaan. Synnin seurauksena sekä ihmisen ruumis että sielu ovat turmeltuneet, eikä ihminen kykene ajattelemaan, tahtomaan tai tekemään Jumalan mielen mukaisia asioita. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ihminen olisi mahdollisimman paha. Pahatkin ihmiset voivat Jeesuksen mukaan tehdä hyviä asioita, mutta ihmisen turmeltuneisuuden näkökulmasta parhaimmatkin tekomme ovat vajaita Jumalan silmissä. Ihmiset eivät ole syntisiä sen takia, että he tekevät syntiä, vaan he tekevät syntiä koska he ovat syntisiä. Synnin tekeminen seuraa välttämättömyyden perusteella ihmisen turmeltuneesta luonnosta, eikä kukaan kykene omasta voimastaan muuttamaan taikka pelastamaan itseään. Raamattu kuvaakin ihmistä luonnollisessa tilassaan synneissään kuolleena. Yhtä vähän kuin kuollut ihminen kykenee herättämään itsensä eloon, kykenee syntinen ihminen tekemään mitään oman pelastuksensa eteen.

Inkarnaatio ja Jeesuksen pelastustyö

Uskomme, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Inkarnaation eli lihaksi tulemisen ihme ei kuitenkaan merkitse sitä, että Poika olisi tyhjentänyt itsensä jumaluudesta, vaan sitä, että hän jumalisen luontonsa lisäksi omaksui persoonaansa ihmisluonnon. Tämän omaksumisen myötä nämä Pojan kaksi luontoa eivät kuitenkaan sekoittuneet toisiinsa eivätkä menettäneet niille kuuluvia ominaisuuksia. Perinteisen kristologisen kaksiluonto-opin mukaisesti tunnustamme, että Jeesus on totisesti Jumala ja totisesti ihminen.

Kristus on Jeesuksen profeetallinen arvonimi, joka tulee kreikan sanasta χριστός (chrīstós) ja on merkitykseltään sama, kuin hepreankielinen sana מָשִׁיחַ (mashiach), eli Messias, ja tarkoittaa voideltua. Voiteleminen viittaa voiteluöljyyn ja ennen kaikkea sen edustamaan todellisuuteen Pyhän Hengen täyteydestä, jolla papit, profeetat ja kuninkaat vihittiin virkaansa ja varustettiin tehtäväänsä. Jeesuksen työ syntisten ihmisten edestä voidaankin tiivistää hänen kolmijakoiseen virkaansa pappina, profeettana ja kuninkaana.

Täydellisenä ylipappina Jeesus toimii Jumalan ja ihmisen välimiehenä. Hän edustaa omaa kansaansa ja sovittaa sen Jumalan kanssa. Toteuttaakseen tämän tehtävän Jeesuksen täytyi omaksua kaikki ihmisyyteen kuuluvat heikkoudet. Maailmassa hän oli monin tavoin heikko ja monenlaisten koettelemusten kiusaama, kuitenkin ilman syntiä. Lopulta hän antoi henkensä meidän edestämme ristillä sovittaen kaikki syntimme kertakaikkisesti. Hänen uhrinsa sisäinen arvo on riittävä pelastamaan kaikki ihmiset, mutta Poika on vaikuttavasti sovittanut ainoastaan niiden synnit, jotka Isä on hänelle antanut. Isä nosti Pojan haudasta kolmantena päivänä osoituksena siitä, että Poika oli täysin moitteeton Isän edessä ja että hänen ristinkuolemansa hyväksyttiin korvauksena meidän rikkomuksistamme. Kuolemansa kautta hän on voittanut kuoleman! Jeesuksen virka Jumalan ja ihmisen välimiehenä ei suinkaan loppunut tähän. Nyt hän istuu Isän oikealla puolella taivaissa ja jatkuvasti rukoilee omiensa puolesta ylimmäisenä pappina kyeten myös täydellisesti pelastamaan kaikki ne, jotka lähestyvät Isää hänen kauttaan.

Täydellisenä profeettana Jeesus antaa meille parhaan mahdollisen ilmoituksen Isästä. Hän toteutti profeetan virkaansa puhuessaan ja todistaessaan siitä, minkä hän oli nähnyt ja kuullut Isän luona. Ennen kaikkea Kristuksen profeetallinen ilmoitus kuitenkin näkyy hänen tahrattomassa elämässään, ristinkuolemassaan syntisten ihmisen puolesta ja hänen ylösnousemuksessaan. Ainoastaan katsomalla lihaksi tulleeseen Jumalan Poikaan voimme kaikkien pyhien kanssa käsittää Jumalan pyyteettömän rakkauden, Hänen mittaamattoman armonsa ja Hänen periksiantamattoman oikeudenmukaisuutensa ilman, että näiden välille syntyy ristiriitaa. Pojan ilmoituksellinen rooli historiassa on mahdollista vain, koska hän myös olemukseltaan on “Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva” (Hep. 1:3).

Täydellisenä kuninkaana Jeesus ei ainoastaan hallitse maailmankaikkeuden suvereenina vaan on myös lunastettujen henkilökohtainen Herra. Lunastustyönsä kautta hän on ostanut valitut omikseen ja hallitsee heitä sanan ja Pyhän Hengen yhteisvaikutuksella. Pojalla on valta antaa syntejä anteeksi ja tuomita jumalattomat kadotukseen. Hän on riisunut aseet hallituksilta sekä valloilta ja kykenee herättämään eloon synneissään kuolleet ihmiset. Jumalan Pojan kuninkaallista herruutta ei voida erottaa hänen lihaksi tulemisestaan ja ristinkuolemastaan. Me palvelemme Herraa ja kuningasta, jonka tie ylhäisyyteen on kulkenut alhaisuuden kautta. Hän on nöyrä ja palveleva kuningas, joka kulkee sotajoukkonsa edellä, uhraa itsensä lampaidensa edestä ja on valmistanut hääaterian omiensa nautittavaksi.

Jeesuksen pelastustyön soveltaminen ihmiseen

Jeesuksen objektiivisen pelastustyön lisäksi Raamattu puhuu myös subjektiivisesta pelastuksesta, joka koskee Jeesuksen lunastustyön soveltamista tai henkilökohtaista välittymistä ihmiseen. Molempia pelastuksen osia tarvitaan, sillä kukaan ei voi periä taivasten valtakuntaa, ellei hän ole syntynyt uudesti ylhäältä. Objektiivista ja subjektiivista pelastusta ei voi kuitenkaan erottaa toisistaan siten, että ensimmäinen olisi Jeesuksen teko ja jälkimmäinen meidän tekomme, vaan molemmat tuovat esille Jumalan suvereenin armotyön eri puolia. Toinen puoli käsittää sen, mitä Kristus tekee meidän ulkopuolellamme, ja toinen sen, mitä hän tekee meissä. Molemmat puolet kuuluvat saumattomasti yhteen.

Uskomme kaikkien evankelisten kristittyjen tavoin, että ihminen pelastuu yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen. Usko ei ole yksi lisäehto pelastuksen omistamiselle muiden ehtojen joukossa, vaan se on ainoa tapa ottaa pelastus vastaan. Teot eivät ole pelastuksen ehto, vaan ne seuraavat sitä ja toimivat osoituksena jo tapahtuneesta pelastuksesta. Kun Raamattu vakuuttaa, että pelastumme uskon kautta, sitä ei tule ymmärtää niin, että pelastuksemme perustuisi uskomme ansiokkuuteen. Usko on vain instrumentti tai välikappale, jonka kautta saamme pelastuksen osaksemme. Uskomisen jälkeen olemme aivan yhtä ansiottomia pelastukseen kuin sitä ennenkin. Se, että usko on välttämätön, ei tarkoita, että pelastuksemme olisi kiinni meistä ihmisistä. Jokainen ihminen on nimittäin täysin kyvytön ja haluton uskomaan Jeesukseen. Pelastetut eroavat muista ainoastaan siten, että Jumala on murtanut heissä olevan vastustuksen ja synnyttänyt heissä uskon Jeesukseen. Tämän Jumalan pelastustyön kohdistuminen tiettyihin ihmisiin perustuu Jumalan iankaikkiseen armovalintaan. Muidenkin ihmisten sydämiä Jumala saattaa herkistää tai pehmentää evankeliumin totuuksille, mutta he säilyvät täysin kykenemättöminä kääntymään Jeesuksen puoleen ilman tätä pelastavan armon vaikutusta, jonka Hän kohdistaa valittuihin.

Pelastuksen siunauksiin kuuluu sekä vanhurskauttaminen että pyhittyminen. Vanhurskauttaminen ei merkitse sitä, että ihminen sisäisesti muuttuu pyhäksi, vaan sitä, että ihmisen asema muuttuu Jumalan tuomioistuimen edessä. Vanhurskauttaessaan meidät Jumala julistaa meidät edessään täysin puhtaiksi ja syyttömiksi Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden. Hänen sovitustyönsä hedelmät luetaan meidän osaksemme siten, että Jumala katsoo Jeesuksen kärsineen ristillä meidän ansaitsemamme rangaistuksen. Näin ollen, synnistämme huolimatta, olemme Jumalan silmissä yhtä pyhiä kuin Jeesus itse. Lutherin sanoin tätä Jumalan vanhurskauttavaa työtä voidaankin kutsua “siunatuksi vaihtokaupaksi.” Vanhurskauttaminen toimii perustuksena sille, että voimme olla täysin huoletta tuomionpäivänä ja varmoja siitä, että me olemme Jumalan lapsia, joilla on oikeus kutsua Häntä Isäksemme. Vanhurskauttamisessa ei ole lainkaan eri tasoja, vaan se on kertakaikkinen ja pysyvä julistus, joka ei heikkene meidän vajavaisuuksiemme ja epäonnistumistemme myötä.

Pyhittyminen merkitsee ihmisen muuttumista pyhäksi. Tämä muutos on asteittainen prosessi kohti Kristuksen kuvan kaltaisuutta ja Jumalan sanan vaatimusten täyttämistä. Pyhä Henki tällä tavoin johdattaa uskovaa Sanan kautta Kristuksen tuntemiseen ja hänen tahtonsa jäljittelyyn omassa elämässään. Pyhittyneinkin kristitty on kuitenkin vielä matkalla eikä hän ole täysin vapaa synnistä. Kristityn yksi tunnusmerkki on jatkuva kamppailu syntisiä ajatuksia, himoja ja haluja vastaan. Pohjana tälle pyhitykselle toimii uudestisyntymisen ihme, jonka kautta jokainen uskova saa uuden sydämen sisimpäänsä ja näin ollen halun palvella Kristusta ja jättää vanha synnillinen elämä taakseen. Kirkastuminen on pyhittymisen huipentuma, joka tapahtuu vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja saamme ylösnousemusruumiin omaksemme. Kristityn päämäärä, kirkastuminen, ei ole pelastuneiden kohdalla pelkästään mahdollista tai edes suuresti todennäköistä, vaan jokainen pelastunut tullaan vääjäämättömästi kirkastamaan. Jumala vie aloittamansa työn päätökseen eikä anna kenenkään ryöstää pyhiä omasta kädestään. Tämä ei tarkoita, että ihmisen kilvoittelu ja toiminta olisi merkityksetöntä uskossa pysymisen ja pelastumisen loppuun saattamisen kannalta. Ihmisen kilvoittelu lepää Jumalan suvereenin armotyön varassa ja on keino, jota Hän käyttää varjellakseen omansa.

Lain ja evankeliumin suhde

Jumala on kirjoittanut lakinsa vaatimukset jokaisen ihmisen sydämeen ja on antanut Israelin kansalle kirjallisen lakinsa. Laki voidaan tiivistää käskyihin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Jumalan laki heijastaa Hänen pyhiä luonteenpiirteitään ja moraalista tahtoaan. Lakia ei ole annettu pelastumista varten vaan pikemminkin osoittamaan, että ihminen on syntinen Jumalan lain rikkoja, joka tarvitsee pelastajaa. Näin laki kasvattaakin ihmisen luottamaan Kristukseen, joka yksin on täyttänyt kaikki lain vaatimukset puolestamme ja ristillä sovittanut meidän lukuisat laiminlyöntimme lakia kohtaan. Jeesuksen pelastustyön seurauksena Pyhä Henki vapauttaa syntisen niin, että hän tulee kuuliaiseksi Jumalan laille ja haluaa täyttää lain vanhurskauden vaatimukset. Laki ja evankeliumi ovatkin toistensa vastakohtia ainoastaan silloin, kun ihminen pyrkii lain tekojen kautta pelastamaan itsensä. Oikein ymmärrettynä laki ja evankeliumi kuitenkin palvelevat toinen toistaan. Laki johdattaa meidät näkemään tarpeemme evankeliumille, joka puolestaan vie meidät noudattamaan Jumalan käskyjä armosta käsin ja iloiten. “Teemmekö siis lain mitättömäksi vetoamalla uskoon? Emme tietenkään! Me vahvistamme lain.” (Room. 3:31)

Seurakunta

Uskomme, että seurakunta on uskovista koostuva Jumalan pyhä omaisuuskansa, jonka tehtävä on heijastaa kolmiyhteisen Jumalan kirkkautta. Heidät on kutsuttu ulos maailmasta vaeltamaan toistensa kanssa Jumalan kasvojen edessä. Seurakunnalla on sekä näkyvä että näkymätön puoli. Näkymätön seurakunta koostuu kaikista niistä, jotka ovat uskon kautta Jeesukseen saaneet syntinsä anteeksi ja joiden sisimpään on vuodatettu uusi elämä.

Näkyvä seurakunta taas koostuu paikallisseurakunnista, joiden tunnuspiirteenä ja -merkkinä on puhtaan evankeliumin (ja sanan) julistaminen, kasteen ja ehtoollisen oikein toimittaminen ja rakkaudessa toteutuva seurakuntakuri. Täten jokainen paikallisseurakunta on itsessään jo seurakunta, Jumalan huonekunta, elävän Jumalan yhteisö ja totuuden perusta ja tukipilari. Seurakunta on Kristuksen ruumis, hänen silmäteränsä, hänen kätensä lihaan kaiverrettu, ja hän on taannut sen omakseen ikuisiksi ajoiksi. Kaikkia uskovia kehotetaankin harjoittamaan ja elämään todeksi uskoaan paikallisseurakunnan yhteydessä. Paikallisseurakunta on todistus Jumalan tulevasta uudesta maailmasta, kun sen jäsenet elävät palvellen toinen toistaan ja lähimmäisiään eivätkä keskity itseensä. Seurakunta on Jumalan Hengen yhteinen asuinsija ja jatkuva todistus Jumalasta maailmalle.

Jokainen paikallisseurakunta on itsenäinen yksikkö ja kantaa vastuun omasta toiminnastaan. Silti jokainen seurakunta tarvitsee tukea, viisautta ja tilivelvollisuutta muilta seurakunnilta. Paimenet kantavat ensisijaisen vastuun seurakuntien johtamisesta, mutta he voivat myös tuoda erilaisia kysymyksiä seurakunnan eteen punnittavaksi. Uskomme kuitenkin paikallisseurakunnan autonomiaan ja ajattelemme kunkin seurakunnan korkeimman hallinnollisen elimen sijaitsevan paikallisseurakunnissa.

Seurakunnan johtajuus

Tunnustamme kaksi seurakunnallista virkaa: paimenet (pastori) ja seurakuntapalvelijat eli diakonit. Maininnat seurakunnan johtajista, paimenista, kaitsijoista ja vanhimmista kuvaavat Raamatussa yhtä ja samaa pastorin tehtävää. Kyseinen tehtävä kuuluu luomisjärjestyksen perusteella yksinomaan miehille. Vaikka kaikkia miehiä ei ole kutsuttu toimimaan seurakunnan pastorina, on jokaiselle heistä annettu tehtäväksi kaitsijan asemassa hallita “hyvin oma kotinsa”. Miehelle annettuun johtamistehtävään kuuluu raamatullisesta päätöksenteosta vastaaminen ja Jumalan sanan opettaminen sekä perheessä että seurakunnassa. Tämän takia naisten kuuluu oppia hiljaisuudessa eikä heidän ole sallittua opettaa miehiä. Johtajien palveluksen kautta sekä seurakunta että perhe pyhittyvät ja Kristuksen nimi tulee kirkastetuksi.

Paikallisseurakuntaa tulee johtaa vanhimmiston, joka koostuu uskossaan kypsistä miehistä, jotka ovat hyvää rakastavia, nuhteettomia, oikeamielisiä, pyhiä, itsensä hillitseviä, raittiita, maltillisia, säädyllisiä, vieraanvaraisia, lempeitä ja taitavia opettamaan, kykeneviä neuvomaan terveellä opilla ja kumoamaan vastaansanojien väitteet. He eivät saa olla juomareita, tappelijoita, riitaisia, äkkipikaisia, rahanahneita, äskettäin kääntyneitä tai itserakkaita. Heillä tulee lisäksi olla hyvä todistus niin ulkopuolisilta kuin myös omalta perhekunnaltaan.

Jumalan valtakunnan virkoihin ei kuulu arkkipiispoja tai paaveja. Tehtävän jaloudesta huolimatta emme usko, että paimenuus on pyhempi tai ‘hengellisempi’ tehtävä kuin mikään muu ‘maallinen’ työ. Raamatun mukaan kaikki uskovat ovat pyhiä pappeja, joilla on suora yhteys Jumalan kanssa ja joiden Jeesuksen nimessä Jumalalle uhraamat uhrit ovat yhtä lailla hengellisiä.

Diakonien tehtävänä on toimia paimenten ja seurakuntalaisten käsinä käytännöllisissä tehtävissä. Heidän palvelustensa kautta paimenet vapautuvat erottamaan aikaansa rukoukselle ja Jumalan sanan saarnaamiselle. Seurakuntien välillä voi olla eroavaisuuksia sen suhteen, voivatko myös naiset palvella diakonin virassa. Olemme kuitenkin yhtä mieltä, että kaikkien seurakuntien toimintojen tulisi heijastaa niin Jumalan luomisjärjestystä kuin myös Kristuksen ja seurakunnan suhdetta ja näin ollen olla miesten alaisuudessa silloinkin, kun seurakunta siunaa naisia tiettyihin palvelustehtäviin. Tiedämme, että Paavali ja muutkin apostolit sekä Jeesus itse hyödynsivät useiden naisten korvaamattomia palveluksia.

Kristuksen asettamat toimitukset

Uskomme, että Herramme Jeesus on säätänyt seurakunnalle kaksi toimitusta (tai sakramenttia): kasteen ja Herran aterian viettämisen eli ehtoollisen. Kaste on merkki uskovan yhteydestä Kristukseen sekä hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, syntien anteeksiannosta ja uutena luomuksena olemisesta Kristuksessa. Ehtoollinen julistaa Kristuksen uhrikuolemaa ja muistuttaa hänen kertakaikkisesta, viattomasta ja täydellisestä ruumiinuhristaan ja sovintoverestään, joissa on syntien anteeksianto. Ehtoollisen uskossa vastaanottaminen toimii hengellisenä ravintona uskovien keskinäiseksi vahvistumiseksi ja seurakunnan kasvuksi armossa ja totuudessa. Ateria kommunikoi sitä todellisuutta, että Kristus sovittaa sekä Jumalan ihmisen kanssa että myös ihmiset toistensa kanssa. Kaste ja ehtoollinen kommunikoivat näkyvässä ja käsinkosketeltavassa muodossa Jumalan Raamatussa omilleen ilmoittamia näkymättömiä lupauksia. Nämä toimitukset eivät itsessään välitä meille pelastavaa armoa millään tavoin, vaan niiden tehtävänä on vahvistaa uskoamme Jumalan lupauksiin. Sakramentit hyödyttävät vain siinä määrin kuin niiden edustamat totuudet vastaanotetaan uskon kautta.

Kristuksen pyhiä toimituksia tulee lähestyä erityisellä kunnioituksella, ja niiden halveksimisesta seuraa Herran ajallinen tuomio. Sen tähden toimitukset tulee rajata koskemaan ainoastaan uskonsa tunnustaneita. Harjoitamme täten ainoastaan uskovien kastetta. Yhteyteemme kuuluvilla paikallisseurakunnilla on kuitenkin vapaus jakaa ehtoollista ja ottaa jäseniksi seurakuntalaisia, jotka ovat omantuntonsa pohjalta vakuuttuneet vauvakasteensa riittävyydestä.

Kasteen muotona toimii upotuskaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, koska sen nähdään olevan Jeesuksen ja hänen opetuslastensa toimittama kasteen muoto. Veteen upottaminen ja sieltä nostaminen kuvastaa uskovan täydellistä samaistumista Kristukseen – sekä hänen kuolemassaan että ylösnousemuksessaan. Vedellä kastaminen ei itsessään pelasta ihmistä ilman Jumalan Hengen vaikuttamaa uskoa Kristukseen. Kaste suoritetaankin sen merkiksi, että henkilö on uskonut Kristukseen ja että Kristuksen veri on pessyt pois hänen syntivelkansa ja näin liittänyt hänet Kristuksen ruumiin jäseneksi.

Armolahjat

Jumalan suurin armolahja on pelastus. Jumala kuitenkin tuo pelastuksensa koko täyteyden paikallisseurakuntiin lukuisten eri armolahjojen kautta. Armolahjat ovatkin välttämättömiä seurakunnan hyvinvoinnille. Armolahjojen tarkoitus on julistaa, selittää ja soveltaa sanan muuttumattomia totuuksia kristittyjen elämään ja auttaa seurakuntalaisia palvelemaan toinen toistaan. Pyhä Henki jakaa armolahjoja tahtonsa mukaan seurakunnan rakentumiseksi.

Kukaan ei voi olla Jumalan oma ilman Hänen Pyhää Henkeään. Juuri Pyhä Henki avaa synteihinsä kuolleelle uuden elämän Kristuksessa, ja Pyhän Hengen kaste yhdistää uskovan yhteen, universaaliin Kristus-ruumiiseen. Hylkäämme sen tähden ajatuksen Pyhän Hengen kasteesta “toisena siunauksena”, jota uskovan tulee erityisesti tavoitella uskoon tulon jälkeen ja joka ilmenee niin sanottuna kielilläpuhumisena.

Verkostona emme edusta karismaattista liikettä, jossa harjoitetaan niin kutsuttua kielilläpuhumista ja profetointia seurakunnan kokouksissa / tapaamisissa ja järjestetään parantumiskokouksia. Uskomme kuitenkin, että Jumala tänäkin päivänä kaitselmuksessaan parantaa ihmisiä oman aikataulunsa ja tahtonsa perusteella ja usein vastauksena rukouksiin. Pyhän Hengen täyteyttä ei voi irrottaa syvemmästä juurtumisesta Raamatun sanan totuuksiin ja Kristukseen. Ilmoituksen täyteyteen juurtumisen vastakohtana voidaan pitää hapuilua, jossa etsitään alati uusia ilmoituksia ja todistuksia Herralta sen sijaan, että istuttaisiin halukkaasti tutkimaan ja kuuntelemaan, mitä Hän on meille varmasti puhunut.

Jumalanpalveluksen yleiset käytännöt

Reformoidun perinteen mukaisesti pyrimme soveltamaan jumalanpalveluksissamme niin sanottua säätelevää (regulatiivista) periaatetta, niin että kokoontumisten rakenne ja sisältö vastaisivat uskollisesti Uudessa testamentissa kuvattuja kristittyjen kokoontumisia. Näin ollen seurakuntien yhteiset kokoontumiset koostuvat julkisesta Raamatun lukemisesta ja tekstiä selittävästä saarnaamisesta, säännöllisestä Herran aterian vietosta ja uskovien kasteesta, yhdessä laulamisesta, uhrilahjojen antamisesta, toinen toistemme kehoittamisesta ja rohkaisemisesta sekä yhteisestä rukouksesta, kuin myös elämän jakamisesta esimerkiksi yhteisen ruokailun muodossa.

Ymmärrämme, että yhteiset kokoontumiset ovat välttämätön ja luonnollinen osa seurakunnan elämää ja kasvua, joten tahdommekin rohkaista kaikkia kristittyjä kaikkialla kokoontumaan säännöllisesti. Seurakunnat ovat aina olleet avoimia myös sairaille ja heikoille, joten emme syrji tai kiellä ketään tulemasta kokouksiin heidän henkilökohtaisen terveydentilansa tai terveyteen liittyvien päätöstensä tähden.

Viimeiset ajat

Uskomme, että Jeesus Kristus on tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kuolleet tulevat nousemaan haudoistaan, ja jokainen joutuu Jumalan valtaistuimen eteen tekemään tiliä elämästään. Vanhurskautetut saavat iankaikkisen elämän ja jumalattomat tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen, joka on “erossa Herran kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta” (2. Tess. 1:9). Iankaikkisen elämän toivona on ruumiin ylösnousemus ja uuden taivaan ja maan luominen, mikä merkitsee sitä, että iankaikkisuudessa jatkamme aineellisina olentoina, joilla on yhteys Jumalan hyvään luomakuntaan. Osa raamatullista Herran pelkoa on tämän tuomiopäivän odottaminen ja siihen valmistautuminen Jeesukseen Kristukseen luottaen.

Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa kolmiyhteisen Jumalan kirkkaus tulee näkyviin kaikessa ja Hänen kunniaansa ylistetään kaikkialla. Luomakunnan kirous poistetaan, jolloin ei ole kuolemaa, itkua eikä kärsimystä. Uskovien pyhitys viedään päätökseen, ja he muuttuvat ylösnousseen Kristuksen kuvan kaltaisuuteen – he vapautuvat synnistä ja tulevat täydellisiksi Jumalan lapsiksi. Ihmisen pappiskuninkaallinen tehtävä saa näin täyttymyksensä, kun Jumalan kuva ihmisessä kirkastetaan niin, että se täyttää koko maan. Näin vanhurskaat perivät koko maailman Kristuksessa. Koko luomakunta on täynnä Jumalan kunnian tuntemista, niin kuin vedet peittävät meren, ja Herra hallitsee asuen omiensa keskellä ikuisesti.

Lyhyt uskontunnustus seurakunnan jäsenelle

Yhdyskunnan jäsenseurakuntien oletetaan opettavan yllä esitetyn uskontunnustuksen mukaisesti. Ei kuitenkaan voida olettaa, että jokainen seurakunnan jäsen yhtyy kaikkeen, mitä yllä esitetyssä tunnustuksessa opetetaan. Alla onkin sen sijaan lyhyt uskontunnustus, johon on tiivistetty ne uskonkappaleet, jotka jokaisen yhdyskunnan seurakuntaan kuuluvan henkilöjäsenen tulee voida allekirjoittaa ja uskoa.

Kolmiyhteinen Jumala – Yksi Jumala kolmessa persoonassa, Isä, Poika ja Pyhä Henki – on kaiken Luoja ja kaikkivaltias hallitsija, joka kaitsee kaikkea oman tahtonsa mukaan. Jumala on täysin pyhä, hyvä ja täydellinen kaikissa ominaisuuksissaan. Jumalan persoonat jakavat kaikki Jumalan ominaisuudet ja ovat tasavertaisia voimassa ja kunniassa.
Jumalan perimmäinen tarkoitus kaikessa on kirkastaa Hänen oma nimensä koko luomakunnassa, erityisesti ihmisessä, jonka Hän alussa loi omaksi kuvakseen: mieheksi ja naiseksi. Niinpä myös ihmisen tarkoitus on kirkastaa Jumalaa ja nauttia Hänestä ikuisesti.
Raamatun Vanha (39 kirjaa) ja Uusi Testamentti (27 kirjaa) ovat Jumalan henkäyttämä sana, joka on ylin auktoriteettimme uskossa ja elämässä. Jumalan puheena Raamattu on täysin virheetön alkuperäisissä kirjoituksissa.
Ihmiskunta lankesi syntiin Aadamissa, mikä radikaalisti ja kokonaisvaltaisesti turmeli ihmisen ruumiin, sielun ja mielen. Aadamin lankeemus toi myös kirouksen koko luomakunnan ylle, mukaan lukien ihmisen ruumiillisen, hengellisen ja ikuisen kuoleman. Näin yhteys pyhän Jumalan kanssa menetettiin, ja / joten ihminen on syntyessään syntinen ja Jumalan oikeudenmukainen viha lepää hänen yllään.
Rakkaudessaan Isä Jumala lähetti oman Poikansa maailmaan pelastamaan sen synnistä ja kuoleman vallasta. Pelastus löytyykin yksin Jeesuksen Kristuksen kautta.
Jeesus Kristus on samaan aikaan tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän syntyi neitsyt Mariasta Pyhän Hengen vaikutuksesta, eli synnittömän elämän, kuoli rangaistuksellisen sijaiskärsimyksen ristillä syntiemme edestä ja nousi fyysisesti ylös kuolleista kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan.
Jeesus Kristus astui ylös taivaaseen, jossa hän istuu Isän oikealla puolella, ja hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jumalan omien ylipappina Kristus aina rukoilee omiensa puolesta ja on voimallinen pelastamaan kaikki, jotka hänen kauttaan lähestyvät Isää.
Isän luota Jeesus on kerran tulossa takaisin tuomitsemaan kaikki elävät ja kuolleet. Kaikki kuolleet nostetaan ylös, minkä jälkeen Jumalan oikeus kohtaa uskosta osattomat ihmiset ja heidät tuomitaan helvettiin iankaikkiseen kärsimykseen. Kristukseen turvanneet saavat sen sijaan periä kaiken Kristuksen kanssa ja asua iankaikkisesti uudistetussa luomakunnassa Herran läsnäolossa, kun taivas laskeutuu maan päälle.
Ihmisen pelastus – iankaikkinen elämä – vastaanotetaan Jumalan lahjana. Pelastus tapahtuu yksin Jumalan tahdosta, yksin Jumalan armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen tähden. Uskon kautta ihminen luetaan vanhurskaaksi Jumalan edessä, ilman lain vaatimia tekoja. Vanhurskautettu hyväksytään Isän edessä yksin Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden ja oikeamielisyyden perusteella. Vanhurskautettu ihminen myös pyhittyy Hengen vaikutuksesta, muuttuen päivä päivältä enemmän Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Tuon kuvan täydellistyminen tapahtuu ruumiin kirkastumisessa – Jeesuksen paluun yhteydessä.
Jumala käskee kaikkia ihmisiä kaikkialla kääntymään synneistään ja uskomaan evankeliumin.
Jotta ihminen voi astua sisälle Jumalan valtakuntaan ja elää tuon valtakunnan kansalaisena, hänen on synnyttävä uudesti ylhäältä. Tämä uudestisyntymä on Pyhän Hengen suvereeni työ ihmisen sydämessä.
Kristillinen seurakunta on Jumalan rakentama hengellinen rakennus ja Jeesuksen kaikista kansoista lunastama pyhä kansa, joka koostuu parannusta tekevistä ja uskovista syntisistä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi ja Jumalan Pojaksi ja joiden elämässä Henki tuottaa hedelmää. Heidän on kastettu yhdessä Hengessä yhdeksi ruumiiksi, jonka pää on Kristus, ja Herra pitää heidät uskossa loppuun saakka. Pyhä Henki myös jakaa heille lahjoja oman tahtonsa mukaan seurakunnan rakentumiseksi.
Kristityillä on velvollisuus vaeltaa saamansa evankeliumin kutsun arvoisesti. He eivät saa tahallaan tehdä syntiä tultuaan tuntemaan totuuden. Sen sijaan heidän tulee olla kestäviä rukouksessa, tunnustaa syntinsä, kuolettaa lihan himot ja halut sekä taistella Jumalan Hengellä ja sanalla saatanaa vastaan.
Seurakunta on lähetyskäskyssä velvoitettu jatkamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin saarnaamista kaikille ihmiselle odottaen, että Herra voi tehdä enemmän kauttamme kuin osaamme pyytää. Seurakunnan tulee yhdessä nauttia Herran ateriaa, kastaa uskonsa tunnustavat sekä pyrkiä opetuslapseuttamaan kansat ja opettaa heitä pitämään kaiken sen, mitä Herra on käskenyt.

Uskontunnustus